Luku 123 jossa muumipeikko suolaa kalaa

Moni voisi kuvitella, että kun punaruskeaan aamutakkiin, muodottomaksi venyneeseen villamyssyyn, shortseihin ja sandaaleihin sonnustautunut varsin ruokkoamattoman näköinen hippi oleskelee kirjaston nettipäätteellä, hän tekee sen vain inttääkseen hamppufoorumilla siitä, missä vaiheessa (ja ennen kaikkea millä tyylillä) pistokkaat pitäisi ottaa tai sitten provosoi huvikseen teinejä, taviksia, erilaisia huuhaafundamentalisteja, muitä milloinkin. Argumenteiltään toistaitoisia nettiröyhääjiä kun nyt vaan on niin mukava ärsyttää. Vaikka näinkin tapahtui todella usein, ei kuitenkaan aivan aina.

Pankreas Kivi käytti kirjaston koneita tänään paristakin syystä, jotka olivat aika tärkeitä, tai ainakin ne olivat sellaisia syitä, jotka nyt voi hyväksyä jopa tuo uuden maailman valestuselokuvista tuttua häviäjää muistuttava velvollisuuksien vieroksuja. Siltä Pankreas eittämättä näytti. Eikä pelkästään näyttänyt, vaan myös kuulosti, tuntui, jopa haisi ja todella: itse asiassa olikin. Vaikka provosoiminenkin olisi ollut ihan mukavaa vaihtelua, Pankreas teki tänään muuta.

Kuten tiedämme, hän oli asettunut asumaan taloon, jota ilmeisesti ei oltu koskaan ajateltu asumiskäyttöön, joten mikä harvinaista, talossa ei ollut minkäänlaista puhelikaapelointia. Vartti-Jarin, tuon selittämättömällä tavalla merinisäkkäiden aikakäsitysmatriisissa elävän luonnonoikun mielestä kaapeloinnin puute oli hyvin tervettä, sillä pahanlaatuinen ELF-säteily tulvi sisään helpommin jos talo oli jo kaapeleiden saartama vanki, häkkilintu kommunikaation työleirin sirkuksessa, joka järjestetään johtajien tahdosta, vaikka jonglööri ei humalaltaan saakaan kiinni pallojaan, eikä klovnin murtunut lanne enää kestäisi yhtään iskua. Talon metafysiikka nimittäin, siis sen olemassaolosta kaikkialle säteilevä supramagneettinen klangi, eliöttömän eliön aura, joka oli yhteydessä itse Gaian hyvin herkkään ja usein lähes havaitsemattomaan magneettivirtaussysteemiin, orgomagneettiseen faasiin – todella kärsi kaapeloinnista. Juuri siksi huippuunsa kaapeloiduissa taloissa eli Jarin mukaan niin syvästi onnettomia ihmisiä.

Kun taas tässä talossa oli hyvinkin mahdollista pelastaa edes osa yksilön ainutkertaisesta ajattelusta (magneettisfäärin tasolla) tietyin estotoimin. Systeemin vääryydellä hankittua veriruskeaa, sieluja orjuuttavaa valtaa käyttävät instituutiot pääsivät levittämään aivopesuviestejään sitä vaikeammin, mitä enemmän foliopipossa oli kerroksia ja piponvuoressa orgoniittiä. Kaapelittomuus, sanoi Jari, oli tietysti myös hyväksi siksi, että pakkokaapelointia (kuten myös digitalisaatiota, facebookia, plussakortteja ja Prisma-markettia) todistetusti käytetään yleisesti erilaisiin yksilön ajattelunvapausrikkomuksiin kaikkialla. – Käy joskus katsomassa, kun hiirulaiset vaeltavat Prismaan, Jari sanoi. – Sillä minä en enää siihen pysty, kollektiivinen paine on liian kova. – Niillä on jokaisella oma joukkio, joka vihaa toisia joukkioita, avoimesti. Ja kaikki yhdessä tottelevat mitä Illuminatin sublimaaliset ärsykkeet vain keksivät vaatia. – Lapset itkevät poikkeuksetta Prismassa, Jari sanoi.
- Ja siihen on syynsä.

Pankreas oli aivan samaa mieltä. Kaapeloimattomuudesta huolimatta hän tosin piti varalla joitakin hyvin edistyksellisiä kommunikointilaitteita, joiden kanssa tosin oli joskus hankala tulla toimeen. Käyttääkseen Pankreakselle parhaiten sopivaa teknologiaa piti muistaa muslimien juhlapäiviä ja sen sellaista ja lisäksi tähän aikaan vuodesta muutkin instrumentit kuin whyPod eivät pitäneet ajatuksesta palvella käyttäjäänsä yleensäkään yhtään millään tavoin, oli kaamos, se vaikutti kaikkeen. Paitsi tietysti jos oli kyse falafelistä. Falafelistä sai tietoa aina – tai sitten siitä miten todellinen uppoutuminenViiteen Suureen Opetukseen paitsi suisti vääjäämättä syvään depressioon, myös tavoitteli juuri sitä tyhjyyttä, jonka ansiosta kenenkään yleensä kannatti harjoittaa filosofiaa, mietiskelyä ja sen sellaista.

Siksi kirjasto tarjosi näin pahan karman aikaan hieman vaivattomamman vaihtoehdon pitää yllä joitakin välttämättömiä yhteyksiä.

Pankreaksen toinen työ nimittäin, tai kuten hän sitä kutsui, oli normaalin Creative Hivemind Contributorin tehtävistä johtuen viime aikoina hiukan kärsinyt ja hänestä tuntui myös että oli juuri sopiva päivä moikata erästä Rufusta, joka työskenteli hänen vertaistahonaan erään sinänsä kiintoisan, mutta hyvin aikaavievän projektin kimpussa. Ihan siis vain että moi, mitä kuuluu, kuten tapana aina silloin tällöin on. Siispä hän saattoi aika tavalliseen tapaan sähköpostiaan ajantasalle. Etäältä katsottuna hän oli aivan kuin kuka tahansa aamutakkiin ja sandaaleihin pukeutunut likainen hippi Rovaniemen kirjastossa, kuunnellen Frank Zappaa whyPodistaan (se kun oli saanut hiukan aurinkoa ja kaiketi eheytynyt hiukan). Hän katseli hetken juuri äsken tullutta viestiä näytöltä vaikka osasi sen jo ulkoa. Samalla hän kirjoitti kolmea eri vastausta samaan kirjeeseen. Yksi kerrallaan ne siirtyivät lähtevien laatikkoon, siitä netin mittaamattomaan avaruuteen ja edelleen kommentoituina takaisin Pankreaksen saapuneiden kansioon. Hän katseli nyt kirjeen kolmatta versiota, joka sekin päivittyi kaiken aikaa.

Siinä sanottiin:

RE: ”Vianetsintämanuaali Elämisestä Todellisuussäikeissä, jotka vaikuttavat tämän viestin useimmissa jatkumoissa. Pankreas Kivi et al.” – uudet korjaukset

Pankreas! (Rufus oli tarpeeksi korkea-arvoinen puhuttelemaan Pankreasta ihan vaan tavanomaisesti Pankreakseksi, mikä oli toisaalta myös Pankreaksen pyyntö. Oli kyllästyttävää kahlata läpi Kunnianarvoisan-ei-olemisenne tulemisen pikaisia epälineaarisen laajentuman supersäikeitä toivottavia kirjeitä, joiden pokkurointi oli jotakin Monty Pythonin ja mainosalan titteleiden välistä. Pankreas oli kuitenkin jo pitään ollut valtuutettu käyttämään yksinkertaista ammattinimikettä ”Ainut”, minkä syytä hän ei oikein ymmärtänyt. (Pankreas oli ehdottanut käytettäväksi yksinkertaista ”Dude”-puhuttelua, mutta jostakin syystä siihen ei suostuttu) Joka tapauksessa epävirallisuus vähensi hieman hänen taakkaansa Hivemind-järjestelmän suhteen ja antoi aina joskus mahdollisuuden keskittyä pieneen byrokraattiseen harrastukseen, jollainen Pankreaksen mielestä meillä jokaisella tulisi olla. Se auttaa saavuttamaan tasapainoa, Pankreas sanoi.

Kirje Rufukselta jatkui:

Viittaan nyt siis VE-manuaalin liitteisiin, jotka saat jos haluat missä muodossa tahansa, mutta veikkaanpa, ettei niissä sinulle uutta ole. Tärkeämpää on tämä: Aiomme nyt esittää toivomuksestasi sulkujen lisäämistä manuaalin viimeiseen kohtaan ja luulenpa ettei kenelläkään ole enää mitään sitä vastaan. Asia on tärkeä, mutta on hyvä että hyväksyt sulkeet myös virallisesti, koska kun manuaali on yleissä jaossa, huomaat pian, että sulkeilla on paljon enemmän käyttöä kuin aluksi ehkä ymmärsitkään.

Eli kerraten vielä. Koko manuaalin uusi asu on siis seuraava (poislukien liitteet, joita kukaan tosiasiassa ei ole vielä kerännyt. Osa on edelleen siellä meren pohjassa, tiedät kyllä missä, että jos viitsisit ja sinulla on käyntiä sillä päin, niin ottaisit talteen. Kiitos jo etukäteen. Ja muidenkaan apokryfisten judanssien suhteen ei kannata vaivautua. Vatikaani tekee mitä sanotaan, kunhan pidämme niille pienen demon. BTW eikö ollut kiva lakki sillä puolalaisella? Ei, se en ollut minä. Mutta kiva kuosi, eikö?)

Sitten ruudulle ilmestyi Moniulotteisuuden punaisella värillä kirjailtu manuaali, jossa oli kuin olikin Kuosuiittaveljeskunnan tunnus, monien muiden mukana tosin, mutta omiaan saamaan Pankreaksen hiukan ylpeäksi.

Manuaalissa luki:

Vianetsintämanuaali Todellisuussäikeen Virheiden Aiheuttamaan Epämukavuuteen. Versio 5. Galaktisten agentuurien seura – Teheran, Iran. Tämä manuaali on saanut tuotantotukea Viralliselta Kuosuiittajärjestöltä.

Sen alla luki pienemmällä präntillä:

Tämä VE-manuaali on tarkoitettu kulloisenkin todellissuusäikeen (huom. ja vain kulloisenkin) ns. Vakavien Virheiden korjaamiseen, eikä sitä tule käyttää pelkästään ilmaisten päihteiden haalimiseen tai sukupuolisten käytäntöjen mahdollistamiseen. Ainakaan kovin mielellään.

Ja itse manuaali alkoi yksinkertaisesti näin:

Hyvä kädellinen toimija Äärettömästi Kietoutuvassa Havainnoitavassa Multipleksissä, jossa ymmärrät olevasi Yksi ja Moni. Olkoon tasapuoisesti seuranasi oikeamielisyyden olentoja, halusi mukaan. Oletpa sitten MU- aikakäsityksen tai yleisplaneettakiertoisten energiavirtausten mukaan navigoiva aika-astuja tai vaikkapa reilusti pesämielinen entiteetti; Ole silti hyvä ja käytä tätä manuaalia hyvin huolellisesti, se voi olla mukavuutesi kannalta tärkeää. Sitten Asiaan: Halutessasi korjata epämukavan virheen kulloisessakin alati toisintuvassa todellisuusjatkumossasi, toimi näin (järjestys vapaa):

1. SOPEUDU
Hyvä lajikas. Olet mitä suurimmalla todennäköisyydellä alunperinkin olemassa vain sen takia, että lajisi hallitsee juuri sen homman, eli siis tämän sopeutumisen. Kannattaa ehkä käyttää sitä mitä sinulla jo on, vai mitä? Ei näitä manuaaleja huvikseen tehdä. Jos toimintatapa jostakin syystä tulee mahdottomaksi, katso kohta 2.

2. MUUTA TODELLISUUTTA
Tästä vain yksi asia: se ei ole vaikeaa, Kysymyksiä tähän liittyen on täysin turha esittää, sillä jos et jostakin syystä onnistu, se johtuu ainoastaan siitä, että sinä Et Vaan Osaa. Harjoittele siis. Tai siirry kohtaan 1.

3. (PUKEUDU LÄMPIMÄSTI)
Usein tärkeää, mutta kuten huomataan, esitämme vaihtoehdon nykyään suluissa, arvattavista syistä. Haittaa tästä metodista kuitenkin harvemmin on, joten kannattanee ottaa tavaksi. Jos et nyt ole saavuttanut haluamaasi virheenkorjausta palaa kohtaan 1.


Manuaali oli kaiken kaikkiaan siinä. Sinänsä hienolla punaisella tekstuurilla ja korealla fontilla esitettynä. Mutta siinä se todellakin oli. Hyvä on, oli tosin olemassa useita satoja tuhansia, ellei miljoonia sivullisia ja triljoonia näyttöruudullisia, biljoonia terälehtisommitelmia, sekä harvinaisen taidokkaita kalliomaalauksia, hiekkapiirroksia ja saippuakuplien väriyhdistelmistä koodattuja selostuksia siitä, miten tämä kaikki tapahtui, missä kukin oli silloin ja mitä yleensä on tekeillä, mutta harvoin niitä tarvittiin. Niitä eivät juuri käyttäneet muut kuin kaikkein vähiten edistyneet olentoparat, jotka kuitenkaan eivät voineet olla yrittämättä saada edes pientä jeesiä ongelmiinsa. Harvemmin menestyksekkäästi. Tietysti aineistoa lisättiin aina tämän tästä, ihan vaan koska oli kerran aloitettu, eikä harmia ollut juuri syntynyt. Pankreas itse piti parhaimpana ratkaisuna lähes kaikkiin ongelmiin lähtien kylmistä sandaaleista aamuisin aina mannertenvälisiin sotiin, jotka häiritsivät ikävästi ruokarauhaa, manuaalin kohtaa kaksi, jonka liitteisiin ja ylimääräisten ohjeiden osaan hän oli saanut lisättyä erään lempitekstinsä.

Se puolestaan kuului näin:

”Hyvä lajikas. Ei ole lainkaan harvinaista, että koet epämukavaksi virheeksi juuri sinun todellisuusjatkumosi tietyssä säikeessä jotakin, jonka muuttaminen vaikuttaa kenties aluksi hankalalta – tai et tiedä tukeeko todellisuusjatkumosi käytettävissäsi olevia keinoja. On kuitenkin olemassa hyvin kiltti ja esteettinen tapa tarkistaa, tukeeko todellisuutesi esimerkiksi perhosefektiä, erittäin näppärää työkalua, jonka avulla voit helposti muuttaa sinua vaivaavan ykstyiskohdan. Kiltteys ja esteettisyys ovat muutenkin suositeltavia monessa erilaisessa todellisuusjatkumossa, sillä hyvin harvoin niistä on mitään varsinaista haittaa.
Olipa murheenaiheesi tai sinua muuten vaan ärsyttävä pieni epäkohta sitten vaikkapa Amerikan Yhdysvallat, huolestuttava pula fossiilisista polttoaineista, ristiriidat kansojen kesken, tai sitten se eräs täti, joka ei tule tolkkuihinsa vaikka miten vääntäisit, kääntäisit ja veivaisit, kohteliaasti tai pakolla. Tai sitten ihan vaan se kaikkein tyypillisin jatkuva epävarmuus siitä, miksi yleensä on olemassa buzuki-musiikkia ja miten se minuun liittyy. Kaikkiin näihin mieltäsi painaviin epäkohtiin voit löytää ongelmanratkaisun tutkimalla, tukeeko vallitseva monistumasi perhosefektiä. Kurkkukeitto puolestaan on muuten hyvä tuttavuus, suosittelenkin sen nauttimista ennen todellisuuden muuttamispyrkimyksiä. Banaaneissa taas on paljon kalsiumia, mikä on myöskin hyvin tärkeää.

Tässä siis helppo keino ongelmasi ratkaisuun.Aivan ensimmäisenä otetaan yksi vaahteran siemen. Jos sinulle on epäselvää mikä on vaahtera, hanki lisää tietoa. Voi muuten tosin olla pistokaskin, sillä se juurtuu sopivissa olosuhteissa vallan mainiosti. Istutetaan siemen sopivaan (huomaa, todellakin sopivaan) paikkaan. Vaahtera siis ainoastaan siksi, että se on kuin onkin varsin kunnioitettava puu ja ennen kaikkea sillä on komeat, syksyisin keltaiset lehdet. Luulenpa, että jos kuka tahansa saisi päättää, hän varmaankin valitsisi juuri vaahteran. Toki muutkin puut kelpaavat, mielellään siis lehtipuut.

Seuraavaksi odotellaan, että istutettu vaahtera kasvaa tarpeeksi. Sillä aikaa kannattaa tehdä jotakin oikeasti kehittävää, sillä tässä vaiheessa kuluu tovi. Kannattaa myös polttaa se säästämäsi DaFatti Yrttihyvä, jos siis harrastat moista, siitä on etua, huomaat sitten kyllä. Kärsimättömät hyödyntänevät erilaisia aikasiirtymiä, joita en kuitenkaan suosittele. Sillä jos ymmärtää sen, miten tärkeää on nähdä vaahteran kasvavan, on hyvin lähellä onnistua lähes missä vain. Sitä paitsi, ihan jo joidenkin vuosikymmenien kuluttua vaahterasi on sopivassa mitassa. Kun näin sitten on lopulta käynyt, vaahtera kasvanut ja sillä lailla, niin sillä (vaahteralla) on tapana pian pudottaa lehtensä – ja niitä onkin sitten muuten mukava katsella. Varsinkin jos vähän tuulee. Odota siis seuraavaa syksyä ja juuri tätä ilmiötä.

Lopuksi tulee seuraa-katseella-tyyppinen tehtävä. Tarkkaile lehtiään pudottavaa vaahteraa ja sen ympäristöä erityisen huolellisesti. Jos nyt näyttää siltä, että on käynyt niin, että kunta tai vastaava instanssi on pakkotyöllistänyt jonkun raukkaparan kaikkien ihmisoikeuksien menettämisen uhalla haravoimaan vaahteran lehdet vesisateesta huolimatta, lähes ilman korvausta, pelkästään siksi, ettei byrokratian moolokin kita ahmaisisi miespoloa ja jäädyttäisi hänen elintoimintojaan lautakunnan käsittelyn ajaksi, koe on silloin onnistunut. Voit nyt olla varma siitä, että todellissuusäikeesi tukee perhosefektiä erittäin vahvasti. Nyt voitkin ryhtyä heti jatkotoimenpiteisiin ärsyttävien asioiden suhteen. Esimerkiksi, voisit nyt sitten vaikka ryhtyä johonkin tämän fossiilisten polttoaineiden omnipotenssiperustaiseen hyödyntämiseen, idiotiakonsumersimin opeista juontavan käsittämättömän arroganssin synnyttämään kollektiiviseen pahuuteen, sekä toisten maapallolla asuvien kansalaisten tappamisen suunnitteluun ja toteutukseen pohjaavan läpinäkyvän ja keinotekoiseen harvainvaltaan perustuvan järjestelyn ja siitä seuraavan silkan typeryyden, välinpitämättömyyden ja keskinäisen kyräilyn mahdollistaman täysin epäinhimillisen menettelyn sekä sen väistämättä mukanaan tuoman ihmisten, eläinten ja luonnon lähes käsittämättömien kärsimyksien takia sinua kiusaavan, ja oikeasti muutenkin aika pirun kiusallisen kansakunnan pyyhkimiseksi tykkänään pois sinänsä muuten mukavasta todellisuussäikeestäsi. Annahan mennä! Onnea matkaan! Toivon menestystäsi, sillä en ole itsekään koskaan pitänyt Mc Donaldsin hampurilaisista. Kaiken muun haitan lisäksi, niissä on pahanmakuinen kastike.”

Rufuksen kirje jatkui vielä samaan aikaan kun Pankreas oli kirjoittamassa vastausta kirjeeseen.
Rufus sanoi:

Vielä eräs asia, vaikka en nyt usko ettetkö olisi päätellyt tätä aivan itse. Sanotaanpa nyt lämpimikseen kuitenkin. Nimittäin Higgsin hiukkanen. Olet aivan oikeassa siinä, että kaikkien maailmassa ilmestyvien sanomalehtien kummallinen tapa on julkaista samaisen sanomalehden materiaalia lähes päivittäin otsikoilla ”Tämä läpyskä 50 vuotta sitten”. Terveellistä on toki aika ajoin kysyä rehellisesti, että mitä vittua?

Mutta, jos muistat, niin sinua alempi virkamies ennen vanhaan neuvostossa oli näitä asimoviittejä. Vaikka minusta kyllä tuntui, että hän oli ainoastaan juoppo toimittaja. Mutta en nyt panettele hyvää virkailijaa. Muistathan kuitenkin, että tuo kronotaviksille syöttämäsi perhosefekti ei ole hyvää iltalukemista lapsille. Lisäksi asimoviittinen ajatus aikamatkailijasta… Niin, miksi niiden muuten aina pitää jäädä vangiksi johonkin aikaan, häh? Jos kerran mennään jonnekkin, niin ollaan sitten siellä, eikä saatana valiteta. Samaa tauhkaa tämä on kaikki, hitto vie. Niin, että tällaiset ”matkailijat” pyörisivät kommunikoimassa sanomalehtiartikkeleiden tai –mainosten avulla jotakin taas niin pirun tärkeää tulevaisuuteen on ajatus, josta sinäkin luopuisit, jos vain joskus noudattaisit kutsua ja tulisit uimaan. Voisimme näyttää sinulle pari uutta temppua. No, hyvä on. Jos sellaisia aikamatkailijoita on, niin aivan vitun sama! Itsepähän läksivät. Ikäväähän tuossa tietysti on se, että vasektomiapöydältähän VOI kadota, jos sattuu olemaan tulevan jälkeläisensä jälkeläinen, sattumalta. Omalta mokalta tuokin silti kuulostaa.

Tämä käy nyt hei vähän tylsäksi, mutta muistahan nyt joskus edes, että todellisuuden luonne on todellisuuden virheiden korjaaminen ja se tekee sitä haarautumalla, kuten hyvin tiedät, eikä juuri muuten. Koska sen ei hei oikeesti tarvitse tehdä muuta! Ei siitä sitten sen enempää. Niin, joo. Se hiukkanen. Se Higgsin hiukkanen. Se on ihan vaan kuule puuttuva hiukkanen. Samanlainen puuttuva hiukkanen kuin nyt kaikki muutkin puuttuvat hiukkaset. Ja se on muuten sitä tasan niin kauan kuin se edelleen puuttuu. Sitten, lopulta, kun se ei enää puutu, niin se on taas vain hiukkanen. Eikä sillä tee edelleenkään yhtään mitään. Toivottavasti tämä auttaa.

Jaa niin, esseesi: ”Päihteettömyys johtaa kehäpäättelyyn” sai toisen palkinnon eilen täällä. Kreditoin sinua tavalliseen tapaan. Hyvä läppä!
Ei muuta kuin sujuvia linjoja! Joko olet käynyt Rennesissä?

Toverisi, Ruu

Pankreas päätti oman kirjeensä, jota oli kirjoittanut samanaikaisesti lukiessaan Rufusin jatkuvasti täydentyvää kirjettä. Hän kirjoitti vielä kirjeen alle toivotuksen ”Puhtaita vesiä!”, sillä Rufusin vaimo oli delfiini ja Pankreas halusi olla kohtelias, vaikka hän muisti kyllä hyvin taannoisen selkkauksen Särkänniemessä. Tapaus oli vaatinut suurta diplomatiaa vähän joka taholta ja Rufus-paran siirtymisen delfinaariosta hiukan toisiin tehtäviin ja asemapaikkaan. Noh, ollutta ja mennyttä. Tärkeintä on rakkaus, Pankreas ajatteli ja napsautti viestin lähetysnappulaa vain muutamaa sekunnin kymmenystä myöhemmin kuin Rufuksen vastaus jo kilahti saapuneet-laatikkoon. Rufus ei ollut koskaan oikein osannut navigoida ajassa kovin tarkasti – voi johtua pitkästä altistumisesta Delfiinin MU:hun. Pankreas huomasi myös, että häntä hätyyteltiin vaivihkaa ja siirsi Rufusin vastauksen muistitikulle, sulki yhteyden ja tyhjensi välimuistin kaikesta mahdollisesta.

Kirjaston hätkähdyttävän amatsoonimainen Täti Ponteva naputti kynnellään paperilappua, jossa nettikoneen käyttöön sallittiin vartti. Pankreas hymyili ja sanoi: - Ei kai tämä meidän lupaavasti alkanut suhteemme nyt varttiin kaadu? - Vartteja riittää maailmassa kaikille, Pankreas sanoi erittäin pehmeästi. Täti Ponteva sanoi tätipontevaksi kaikenlaista, mutta Pankreas vain hymyili ja antoi amatsoonille taskustaan kaivamansa, nyt jo hiukan nahistuneen, mutta silti varsin kauniin Purple Hazen kukinnon sanomatta enää mitään, paitsi että väläytti vielä jonkinlaisen hymyntapaisen, joka kaikessa vaatimattomuudessaan tuntui sekin tuovan valoa hämärtyvään kirjastoon. Täti Ponteva katsoi hetken hämmentyneenä ja kääntyi sitten pois, kuin liian myöhään, varomattomasti, tietämättä mitä tekisi. Samalla hänen suuret rintansa heilahtivat ja niiden värinässä Pankreas näki jotakin hyvin kaunista: alun ja lopun, piin ja avaruuden peruskäsitteen, kaareutumisen dogman, elämän merkityksen. Rinnat osuivat ihan vain hivenen verran ja tahattomasti kotimaisten romaanien palautushyllyn kulmaan, jota Pankreas jäi katselemaan. Sitten amatsooni oli poissa.

- Me rakastamme toisiamme palavasti, Pankreas sanoi taakseen.
- Hänellä on vain eräänlainen De Bouviere -kausi.

Pankreas puhui nyt teineille, jotka odottivat koneelle pääsyä. – Hän rakastaa ja vihaa yhtä aikaa. Hän rakastaa ja pelkää. Omaa älykkyyttään, joka sulkee hänet pois kaikesta, jota hän niin kovasti haluaa. Ja tietysti sitä, että kun hänellä olisi mahdollisuus keskustella sen yhden ainoan älyllisesti samanveroisen kanssa, hän häkeltyy ja ryntää omaan hotelliinsa, vastapäätä minun hotelliani, jonka ikkunasta voisin nähdä hänet, mitä hän toivoo, mutta mitä minä en tee, koska en halua järkyttää häntä. Huoneessaan hän kai itkee ja masturboi, jonka jälkeen häpeää ja katuu, mikä on tarpeetonta ja murheellista. Haluaisin kertoa hänelle siitä. Tiedän, että jonakin päivänä tulemme yhdeksi olennoksi ja täytämme toisemme tämän todellisuuden mystisimmällä valolla, luoden jotakin uutta ja hämmästyttävää, ja se saa meidät molemmat syttymään täyteen potentiaaliimme, josta meillä kummallakaan ei ole vielä aavistustakaan. Mutta täyttymyksen aika ei ole vielä, hän totesi hiljaa.

Teinit olivat kuitenkin jo kaukana irc-galleriassa työstämässä itselleen jokainen hyvin samankaltaista uniikkia esteettistä olemattomuutta. Se piristi Pankreasta aina.

Lempeästi hymyillen Pankreas otti partalockseistaan jointin ja asteli hitaasti ovelle.
– Nyt on aika käydä Tupsussa, hän mietti ja sytytti samalla tulen Pankreas Pearliin.