Dramaturgia korostaa kielen puhutun kuuloista vaikutelmaa ja antaa näyttelijälle mahdollisuuden tulkintaan replikoinnissaan.

Arbeit Macht Zeitgeist

"Mullon aina taskus kolkyt donaa, jos mä vaik haluun ostaa jotain."


Pankreas herätti Esan, joka torkkui säkkituolissa. - Meillä on tänään työpäivä, Pankreas kertoi ja katosi.

Seuraavaksi Esa havaitsi kävelevänsä alas Koskikatua, eikä vain kerran. Jossakin kymmenennen ja viidennentoista kerran välissä Esa lopetti laskemisen, sillä koska katua ei koskaan noustu takaisin ylös, vaan kuljettiin aina vain alaspäin, oli laskuissa pysyminen paitsi vaikeaa, myös jotenkin turhauttavaa.

Pankreaksen työpäivä sisälsi hyvin paljon alamäkeen kävelyä. Tämä johtui siitä, että Pankreaksen mukaan oli jokseenkin tarpeetonta nousta mäkiä ylöspäin, jos niitä voi kävellä alaskin. Ja kun sellaista paikkaa ei ole olemassakaan, josta ei alaspäin johtaisi yhtään mitään, jos sieltä kerran johti jotakin ylöspäin, olisi tuolloin aivan silkkaa typeryyttä valita kahdesta mahdollisuudesta se huonompi - siinä tulee helposti kuuma, hengästyy, jalkoja alkaa särkeä ja silloin minkään asian käsittely luovalla ongelmia ratkaisevalla tavalla ei oikein onnistu. Aivot eivät pidä ylämäestä. - Ylämäkeen kävelevät ovat kaikkiaan roskasakkia. Hommassa ei ole mitään järkeä. Minä puolestani olen kulkenut alamäkeen koko elämäni, eikä loppua näy, Pankreas sanoi vakuuttavasti. Sivutettuaan kuudennen kerran Pub Iloisen Ilveksen matkalla Koskikatua alas rantaan Esa luopui vastaväitteistä.

Matkoillaan alas Koskikatua Pankreas paitsi työnsi jokaiseen kadun postilaatikkoon kirjeiden sekaan taskustaan pienen määrän erittäin tuoksuvaa Pankreas Pearlia sekoittaakseen postijärjestelmän valvomista yrittävän viranomaisen huumekoirilla suorittamat pistokokeet (- Kun homma leviää, Pankreas sanoi, ei valvonta ole lainkaan mahdollista, koirat sekoavat jo tullessaan postikeskuksen ovesta sisään. Ja sitä ennen: kiusa se on pienikin kiusa. Esa myönsi tämän. Koskaan ei kannata olla harhauttamatta viranomaisia, jos se suinkin on mahdollista.) hän myös ripotteli kulkiessaan ympäriinsä kaikenlaista: pelikortteja, avaimia, parittomia sukkia ja lappusia. Esa poimi yhden lapuista, jonka Pankreas oli asettanut erittäin huolellisesti katuviemärin ritilän päälle.

Lapussa luki:

"Kaikki, jotka saippuoivat. Kompleksisuus. Sympaattinen resonanssi. Järjestys. Hihitä!"

Pankreas huomasi Esan lukevan lappua. Hän seisahtui ja selitti:

Luomme tässä muutamia vastapareja, mikä on tänään aika välttämätöntä. Maailmankaikkeus nimittäin häilyy tänään tavanomaista enemmän kompleksisuudessa, kaaoksen ja järjestyksen rajalla, missä kaikki syntyy. Pahin paikka ei tosin ole Koskikatu, vaan Hervannan poliisiammattikorkeakoulun liikuntasali, mutta ei välitetä siitä, se ei nyt koske meitä. Hankalaa universumin kanssa tänään on se, että koska kaaoksessa on tarkka säännönmukaisuus, joka aina pyrkii tasapainoon, on siten olemassa joitakin ihmisiä, jotka keräävät kadulta löytämiään pelikortteja tavoitteenaan muodostaa kokonainen pakka, Pankreas sanoi. - Ja vieläpä juuri kun saimme järjestykseen sen metsäpornoasian. Lisäksi niiden joukko, jotka miettivät, miten ihmeessä kadulle voi päätyä pariton kenkä tai sukka, kasvaa taas. Normaalisti tilanne olisi hallussa, mutta pelikorttien kerääjien vastapariosastolla on nyt influenssaa, joten tuuraamme sitä jonkin verran... Jaa, muuten luepas se lappu nyt uudelleen, Pankreas keskeytti. Esa poimi lapun uudelleen. Sen vasemmassa yläkulmassa oli numero 5 ja numeron alla välkkyi sana "ATTRAKTIO". Sitten sana katosi. Lapussa luki nyt:

"Sinun on syytä opetella valokuvaamaan paremmin. Tänään näet paljon kuvia."

Pankreas hymyili. - Sinulle tulee mielenkiintoinen päivä, hän sanoi Esalle. - Sympaattinen resonanssi on iloinen asia. Mietipä kahta lähekkäin olevaa pianoa: kun toisen kosketinta painaa, värähtelee toisenkin vastaava kieli. Tämän ihmiset ymmärtävät helposti, sillä heille on selitetty miksi näin tapahtuu. Se, että heille ei ole selitetty miksi ihminen, joka päättää lujasti oppia hyväksi valokuvaajaksi saakin yhtäkkiä kuin tilauksesta itselleen hienon kameran lähes ilmaiseksi, johtaa siihen että ihmiset eivät usko asioilla olevan oikeasti yhteyttä.

Sympaattinen resonanssi maailmankaikkeudessa on tuttu ilmiö jopa puumajoissa asuvalle ja edelleen pyhää paskakuoriaista, eli Un´zaKun´zaa palvovalle N´Sutu-heimolle Amazonasissa - heimossa on oikein sääntökin siitä, ettei pidä puhua hirmumyrskystä, sillä se tulee kutsusta ja tuosta troobisesta katastrofista käytetäänkin tuhansia eri peitenimiä lähtien "Isosta Miehestä" aina luovempaan "Se-josta-ei-saa-puhua:aan". Itse asiassa on aika pelottavaa, että jokin ilmiö on tuttu jopa Andy McCoylle ("Sun pitää varoa mitä sä haluut, sillä sä saat sen") mutta ei lainkaan Otaniemen insinööreille. Ottaen huomioon että Andy nyt ei ole käyttämässä veronmaksajien rahoilla hankittuja sadan miljoonan euron hiukkaskiihdytinlaitteistoja, vaan skulaa pelkästään skebaansa. Tosin valtavan tadokkaasti. Pankreas vakavoitui hieman. - Se taas on aika surullista, hän sanoi. - Siis ei Andyn skulaaminen, vaan insinöörien tietämättömyys, hän täsmensi.

- Pitänee lähettää Otaniemeen taas lisää valikoituja huumeita, hän mutisi ja jatkoi taaperrustaan alas Koskikatua.