No more her /

Esa mietti, tulisiko Jari paikalle.

Vartti-Jarin maailmassa kaikki nimittäin tapahtui vartissa. Oli siis täydellisen yhdentekevää, kuinka kauan jonkin asian suorittamiseen tai tapahtumiseen meni - kyseessä oli aina vartti. Jos Jari oli tulossa tai menossa, aikaa kului aina tasan vartti. Moni hämääntyi pitkään siitä, että kun Vartti-Jari sanoi tulevansa jonnekin tai tekevänsä jotakin vartissa normatiivisen maailmankaikkeuden suureiden sumentamien ihmisten todellisuudessa, he eivät kokeneetkaan kuluneeksi varttia, vaan joissakin tapauksissa (näin tarinat kertovat) tunteja, viikkoja, jotkut jopa vuosia. Erinäisten velkojen maksussa ja tietysti joidenkin muidenkin ihan tavallisten käytännön asioiden hoitamisessa tämä jossain määrin tuotti hankaluuksia myös Jarille itselleen.

Pankreas Kivi kuitenkin oli kertonut, näin Esa muisti, ettei Vartti-Jarin vartti ollut ollenkaan rinnastettavissa useimpien planeettaa kansoittavien kädellisten ymmärtämään neljännestuntiin, vaan (ja tässä kohtaa Pankreas oli ollut tavanomaisen epäselvä itsensä) jonkinlaiseen kollektiiviseen, delfiinin MU:sta peräisin olevaan, orgogalaktiseen yleiskvartaaliin, jota Vartti-Jarin ihmistajunta jonkin ihmeellisen sattumuksen kautta useimmiten noudatti. Ja koska Jari itse, ihmiseläimenä, oli tietysti huomattavan keskittymiskyvytön pystyäkseen (kuten delfiinit) hajoittamaan tajuntaansa käsittelemään niitä kuutta-potenssiin-kymmentä asiaa, jotka, kuten sanottu, tapahtuivat yhtä aikaa, vartissa, oli Vartti-Jari joskus itsekin ihmeissään ajan kulusta.

Esa päätti jatkaa matkaa.

Puristaen tiukasti vasenta kättään povitaskun päälle (jossa siis sijaitsi Marijuana Homegrowers Bible For Extreme High Yield Cultivation And Examination, by Fred Rosenbaum.) hän vain nyökkäsi Jarille kevyesti.

- Rössi on kai Tupsussa, Jari sanoi.

Esa nyökkäsi. Hän mietti hetken, eikä kysynyt koska Jari oli tiedon saanut. Vanhoja tuttuja.

He kai pyöräilivät Tupsuun, sillä Rovaniemellä poliisi sakotti autoilijoita lähinnä selvästä päästä ajamisesta, eikä kumpikaan ollut humalassa. Vielä.

Tällä välin Rössi oli todellakin saapunut Tupsuun, vartin myöhässä, millä siis ei, kuten tiedämme, ollut juurikaan väliä, oltuaan pari-kolmevuorokautisella turneella Kemijärvellä ja Pyhätunturilla slängäämässä teineille elmukelmuun käärittyjä lihaliemikuutioita hasiksena, mikä tunnetusti oli sippimiehille varsin oiva konsti hankkia itselleen hiukan maallista.

Tällä kertaa joku oli jopa hoksannut källin. Ja koska Rössi ei tietenkään ollut malttanut jättää Pyhän etelännaaraita sikseen, vaan linnoittautunut baaritiski-invawc-nelikymppisennartunhuone - sektorille liian pitkäksi aikaa, oli etelän hyppyritukka lihaliemikuution kaiketikin huonosti tukkaankäyvistä ominaisuuksista suivaantuneena käynyt sitten myös lyhyen painiottelun Rössin kanssa, mikä puolestaan oli päättynyt tuttuun tapaan myöskin jo aiemmilta vuosilta tutun sodankyläläisportsarin hyppyritukalle ihan syystäkin, mitäs riehumaan rupesi, antamaan niskapersehankihoitoon, josta Snadin turisti ei kai kuitenkaan ollut joutunut maksamaan ekstraa.

Vaikka pitäs, sanoi Rössi. - Ko eikösoo niinku se elämyskolomio, ku ensin kusetettaan, sitte veellään turpaan ja loppuun viijään viimisekki rahat? Hähä! Tai jos pääsee Kemijärven putkaan nii sielähän se vasta hiihtoloma kulluuki nätisti... Ei vain kyllä ole Kemptonissa tytöillä nii hyvät dösät. Ainakaan sillä yhellä, sinänsäkki ihan kelevollisen näkösellä, ja huom, huom, varsinki kokosella konstaapelittarella, jonka tapana on sielä kunnolla rankasta, jos poka on kehäkolmosen sisältä. Sillon kaunoja, kato, sieltä. Hähä! Saapi pamppua joku muuki välilä, häh?

Näin Rössi tarinoi, kun Esa, Vartti-Jari ja mukaan lyöttäytynyt Laakeri natustelivat hitaasti hörötellen ensimmäisiä oluitaan Tupsun sohvilla.

Emmie ikinä Rollossa tietenkään, Rössi sanoi äkkiä. Joku roti, se jatkoi.

Ja rehellisiä miehiähän tässä kaikki, sitäpaitti. Mites pojilla keikka?

Rössi oli selvästi jo kuluttanut rehellisesti duunissa töissä olevilta pojilta hyvillä kaupoilla hankitut rahat. Miten miehen naamassa voikin lukea niin isolla että vippiä vailla?

Esa puolestaan katseli kun pöydälle kumottiin purkillinen kapseleita, jotka sisälsivät lähinnä Pankreaksen itse väsäilemää lysegriinihappoa sekoitettuna gammahydroksidivoihappoon, sekä erinäisiä rauhoittavia, benzodiatsepaamja lähinnä. Kapselit ja pillerit katosivat pian pöydältä seurueen toimesta, osin taskuihin, mutta Esan huomaaman mukaan lähinnä suihin. Varsinkin Rössi keskittyi nauttimaan antimia niellen niitä yksi kerrallaan, murahdusten säestämänä ja oluella huuhtoen.

Esan piti olla jossakin, mutta hän ei muistanut missä.